Kuvasia

Matkalla Vegasiin. Loydettiin kiva nakoalapaikka, jarvi takana on Lake Mead. Kuvassa 22, mina, Skotti, Triple-A ja Zipper-Bag, eli meidan autollisemme ihmisia.

Hoover Dam. Massiivisuutta on vaikea saada kuviin, mutta huikea se oli.

Jaateloa Hoover Damilla. Kuvassa Triple-A, DDD, Ruusu, saksalainen tytto, Olut, Skottipoika ja 22. 

Vegas, Vegas.

Tama kuva on omistettu Stewardille ja Lady in the Forestille <3

Pakollinen mina Vegasissa -kuva. Mulla oli kuuma.

Ja pakollinen Las Vegasin yo -kuva.

Kummituskaupungin ainoa oikeasti siisti juttu oli hylatty kaivos.

Tassa onkin sitten jo Lake Meadia. Pakattuamme kaiken sementin totesimme, etta sehan nayttaa ihan huumeiden salakuljetukselta.  Piti siis ottaa kuva. Mainitsemisen arvoisia ihmisia mina (vasemmalla), DDD (kolmas vasemmalta), 22 (ylhaalla), Aitihahmo (22n alapuolella) ja lisaksi Kahle, jonka kanssa juttelin varsin paljon Temple Barissa, aarimmaisena oikealla.

Jostain syysta Lake Meadilla naytti koko ajan ihan maalaukselta. Taivas on kaunis, mutta taman kuvan perimmainen syy on siina, etta siina ihan selvasti on Zorro-merkki. Vai olenko se vain mina?

Tuolla vietimme kokonaisen paivan, Temple Barin Store-Restaurant-Gift Shopissa.

Talta naytti telttani kun raekuuro vihdoin loppui. Eika mitaan sisalla.

Ja talta naytti, kun paasimme kotiin Flagstaffiin.

Lumiset vuoret taustalla on ihan kivoja ^^

Toinen kerta Lake Meadia ja lunta

Taas on vierahtanyt viikko ja kohta olisi lahto kohti Grand Canyonia. Sita ennen kuitenkin vahan kuulumisia kotoa.

Olin varautunut suurin piirtein entisenlaiseen Lake Mead -kokemukseen. Leppoisaa tyota, aurinkoinen keli. Toki tiesin etta jotain erilaista olisi odotettavissa, viimeksi meita oli ryhmassa kuusi ihmista ja nyt oli kai 25. Mutta lopulta eroja oli muitakin. Ensinnakin ensimmaisena paivana ajettiin pienella ryhmalla Boulder Cityyn ja vietettiin koko paiva pakkaamalla sementtia helikopterikuljetuksia varten. Siispa vain muovipusseja ja alyton maara jesaria, ettei vedenpitavyys karsi kun sementti tiputetaan aavikolle. Sementin lisaksi pakkasimme myos vesikanistereita. Siina olikin sitten eka paiva, koska ajomatkat kestivat niin kauan etta oltiin leirissa itse asiassa pikkaisen myohassa. Seuraava paiva oli aika perinteinen, samanlainen kuin edellisen projektin paivat olivat olleet.

Kolmantena varsinaisena tyopaivana satoi. Tilanne oli se, etta helikopteri ei voinut kuljettaa meille tavaraa, koska satoi ja tuuli, joten mekaan emme voineet tehda toita. Siksipa ajoimme pois leirista (toinen vaihtoehto olisi ollut istua autoissa tai teltoissa) Temple barin lomakaupunkiin, joka nyt sesongin ulkopuolella oli varsin tyhjillaan, ja istuimme paikan ainoassa ravintolassa aika lailla koko paivan. Seitseman tuntia, varmaan noin 10 kuppia kahvia (taalla on aika usein free refills kahvissa, maksoin 10 kupistani yhteensa 1,6 dollaria) ja sosialisoimista uusien ihmisten kanssa. En ole pitkaan aikaan pelannut niin paljoa korttia. Kun sitten viela selvisi, etta NCCC-porukat (joiden kanssa olin tehnyt toita edellisella kerralla Lake Meadilla, Runopoika muun muassa) olivat joutuneet lahtemaan omasta tyopaikastaa  lumimyrskyn takia ja olivat tulossa loppuajaksi meidan seuraksemme, paiva oli taydellisen kummallinen. Tai niin luulin.

Ravintola meni kiinni viidelta, joten silloin piti lahtea takaisin. Sade oli loppunut Temple Barissa jo kauan sitten,  joten olimme toiveikkaita. Toiveikkuus oli kuitenkin turhaa, silla saderiontama tuli vastaan ajaessamme ja paastessamme perille oli jo aika tosi sateista. Jumitettiin hetki autossa, ei hirveasti inspiroinut lahtea ulos. Hetkeksi sade kuitenkin lakkasi, ehdittiin kavaista ulkona, mutta sitten alkoikin ukostaa. Ei muuta kuin takaisin autoon, ukkonen oli sen verran lahella etta ei oikein huvittanut olla suojattomalla paikalla ulkona. Mikas siina oli ollessa, pimea aavikko edessa ja hienoja salamoita. Sen lisaksi alkoi viela aivan helvetinmoinen (anteeksi kirosana, mutta sita se oli) raekuuro. Tassa vaiheessa olin hyvin varma siita, etta telttani on yltapaalta lapimarka, tavarani teltan sisalla ovat yltapaalta lapimarkia ja lisaksi teltta on todennakoisesti myos reikainen. Olipa sitten yllatys kun paasin ulos ja totesin, etta ehka kaksi pisaara tullut lapi, lunta kylla teltan ymparilla vaikka kuinka mutta ei mitaan sisalla.

Sitten vaan hengailtiin. Ilokseni NCCC-porukat oikeasti tulivat ihan leiripaikalle asti eivatka jaaneet Temple Bariin. Oli mukava ilta. Aamulla aikaisin lahto takaisin Flagstaffiin, meita lahti nelja ihmista plus kuski kahdeksan ihmisen autossa joten tilaa oli kivasti. Nukuin aika lailla koko matkan.

Flagstaffissa on lunta. Paljon lunta. Se on kivaa, mutta vaikeuttaa lahtemista sisatiloista. Nyt tosin juuri joku nakojaan kolaa meidan portaita, niin etta ehka taalta viela joskus uskaltaa lahtea pois. Meita on taalla vain Shorty, Sven ja mina, mika tekee asustamisesta kovin erilaista. Kaytiin syomassa kiinalaisessa sunnuntaina kotiinpaluun jalkeen. Eilinen paiva meni lapparia metsastaessa (nyt mulla on pieni ja sopo lappari joka helpottaa elamaa kovasti), tanaan ajattelin lahinna lepailla, koska Grand Canyon tulee olemaan rankka ja haluan olla valmis nauttimaan siita.

Semmoisia talla kertaa. Pistan viela vahan kuvia toiseen paivitykseen, kun en ole talla kertaa niita jaksanut laittaa tekstien sekaan, vaikka se onkin paljon kivemman nakoista. Vahan Vegasia, vahan Meadia ja vahan lunta. Seuraavaksi varmaan sitten Grand Canyonista.

Vegas ja muuta jannaa

Hui. Vegasviikonloppu oli viela paljon huikeampi kuin odotin. Musta tuntuu etta siella on vaan ihan kasittamattomasti alkoholia ilmassa tai sitten se on se ilmapiiri, koska mun muistot koko reissusta on vahan katkonaisia vaikka tippaakaan en juonut. Mutta voin avautua sen verran kuin muistan. Nain se meni.

Ihan aluksi kaikille vinkki: Jos haluatte menna Las Vegasiin halvalla ystavanpaivaviikonloppuna, ei kannata jattaa hotellin varaamista vikalle illalle. 45 minuuttia kestaneen puhelun jalkeen meilla oli vihdoin kolme hotellihuonetta Circus Circuksesta ja kaksi autoa. Siispa herasimme aamulla aikaisin metsastamaan 7 hengen vuokra-autoa, jota saa ajaa alle 25-vuotias ja jonka saisi samalle paivalle. Sellaista ei ollut, mutta onneksi yksi ihminen perui tulonsa joten saatiin meidat kaikki mahtumaan kolmeen viiden hengen autoon. Hotellihuoneita meilla oli myos kolme, yksi kai kahden hengen ja kaksi neljan hengen huonetta, joten vahan piti pitaa matalaa profiilia etteivat ne huomaisi etta meita on oikeasti huoneissa enemman. Siispa mahdollisimman vahan tavaraa mukaan.

Ajomatkan varrella pysahdyimme Hoover Damilla, joka on huikea vesivoimala. Sielta tulee sahkot kasittaakseni noin koko Arizonaan, Las Vegasiin, Los Angelesiin ym. Siis ISO. Saali ettei suuruutta voi oikein napata valokuviin, se pitaa nahda itse. Soimme jaatelot, ihastelimme ja jatkoimme matkaa.

Vegas on valtava kaupunki. Oli huikeaa ajaa sen lapi, tama pieni suomalaistytto on tuskin elamansa aikana nahnyt niin montaa ihmista. Kaveltiin ympari hotellia kunnes toinen autollinen ihmisia tuli, kirjauduttiin sisaan ja jaettiin huoneet. Yhtakkia meidan huoneeseen kutsuttiinkin viela kaksi ihmista lisaa, mika johti seitsemaan henkeen neljan hengen huoneessa; ei erityisen mukavaa mutta halpaa. Jaoin sangyn Zipper-bagin ja DDDn kanssa, mika oli jossain maarin varsin tuskallista, he kun ovat varsin vauhdikkaita.

Mita sitten? Eka ilta lahinna kuljeskeltiin mina, DDD, Zipper-Bag, Runopoika (joka oli tullut omien kavereidensa kanssa mutta ei oikeastaan jaksanut heita joten vietti suurimman osan aikaa meidan seurassamme), Aitihahmo ja Poju (kaksi viimeista siis nama huoneeseen kutsutut uudet ihmiset, joita en ollut aiemmin tavannut). Kaveltiin ensin Treasure Island-hotellille katsomaan hammentava Sirens of TI-show, jossa vahapukeiset houkat naiset ja merirosvoiksi pukeutuneet miehet flirttailivat suurieleisesti keskenaan kahden laivan kannella. Muuten aika karmaiseva, mutta siihen oli kaytetty niin paljon ilotulitteita etta se oli ihan siisti. Sitten oli tarkoitus menna katsomaan Bellagion tanssivat suihkulahteet, mutta jostain syysta ei mentykaan. Kaytiin syomassa kallista intialaista ja jatkettiin New York New Yorkin vuoristorataan. Tassa vaiheessa Aitihahmo ja Poju olivat jo jattaneet meidat ja palanneet hotellille. Maksoin vuoristoradasta 14 dollaria, mika on ihan ryostoa, mutta se oli ehka siistein vuoristoratakokemus ikina. Vegasin yossa, ulkona, nahda valot ja samalla menna kovaa alaspain ja ympari ja kaikkea. Musta tuntuu etten oikeastaan hengittanyt sina aikana. Se oli siistia. Sen jalkeen lahdettiin Zipper-bagin ja DDDn kanssa marssimaan takaisin hotellille kasinojen lapi. Kesti kauan, oltiin toisella puolella Stripia (joka on siis THE katu Las Vegasissa, kaikki tapahtuu siella).

Seuraavana paivana kulutettiin ensin huimasti aikaa etsien aamupalaa. Jostain syysta oltiin paatetty menna bagelpaikkaan hotellissa, mutta kukaan ei tiennyt missa se tarkalleen oli. Lopulta luovutettiin. Mina, Aitihahmo ja Poju paadyttiin syomaan All-you-can-eat-pannukakkupaikkaan. Tarkoitus oli sen jalkeen menna Stratosphereen, joka on sellainen valtava torni jonka paalla on linnanmaen Space Shottia muistuttava laite, mutta oltiin niin taynna pannukakkuja etta paatettiin, ettei se ole hyva idea. Siispa lepailtiin vahan aikaa ja otettiin sitten monorail Stripin toiseen paahan. Poju halusi kayda vuoristoradassa, joten mentiin kaymaan siella. Aika pitkaan vaan pyorittiin. Jossain vaiheessa mun pitikin sitten lahtea eri suuntaan, koska olin menossa katsomaan Leijonakuningas-musikaalia Mandalay Bay-teatteriin. Se oli huikea, upea, jotain sellaista mita en ole ikina ennen nahnyt. Kertakaikkiaan. Pyorin viela jonkin aikaa kyseisella seudulla, oikaisin parkkipaikan lapi ja revin housuni kiivetessani sen aidan yli, missasin viimeisen monorailin ja lopulta otin taksin kotiin. Oli pahuksen hieno paiva ja ilta.

Seuraavana paivana eli sunnuntaina pitikin sitten jo luovuttaa huone. Haahuilin ympariinsa, kavin katsomassa vihdoin ne Bellagion suihkulahteet (kertakaikkiaan upeat), kavin tekemassa itselleni jaatelon sopossa tee-se-itse-jaatelopaikassa, ostin Siskolle tuliaisia (olehan tyytyvainen) ja tapasin autokaverini. Lahdettiin. Matkalla kaytiin hylatyssa kaivoskaupungissa, joka ei kylla ollut kauhean jannittava. Kaivos oli hieno ja lisaksi pyorimme hautausmaalla.

Kotiin paastiin jsokus siina kahdeksan-yhdeksan aikaan illalla. Olin ajatellut menna suoraan nukkumaan, mutta loysin kaikki talon ihmiset katsomasta leffaa alakerrasta, joten liityin seuraan. Katsottiin Hangoveria, joka siis tapahtuu Vegasissa. Vahan oli sellainen been there-olo. Kylla ma sitten jossain vaiheessa paasin nukkumaankin.

Eilen oli ystavanpaiva. Hyvaa ystavanpaivaa kaikille! Sain yhteensa nelja lahjaa, ja lisaksi jotkut ostivat koko talolle yhteiseksi suklaarasioita. Ma leivoin korvapuusteja, jotka menivat kaupaksi vaikka en laittanutkaan kardemummaa. Se kun on taalla jostain syysta kaksi kertaa kalliimpaa kuin kaikki muut mausteet.

Ei tassa oikein muuta kai. Eikun! Eilen olin syysta tahi toisesta haahuilemassa kahden aikaan yolla kohti kotia taalla ihan Flagstaffissa. Poliisit pysaytti. Hokivat etta ei me olla pulassa (oli yksi amerikkalainen tuttu seurana), mutta halusivat nahda meidan henkkarit. Naytettiin. Sitten rupesivat tekemaan jotain ihme profiilia meista, ensin kyselivat kaverilta sen osoitetta ja puhelinnumeroa. Meista kumpikaan ei tiennyt osoitteitamme, mika oli noloa, mutta ei ole tullut tarvittua. Sitten utelivat multa, eiko mulla nyt ois paikallisia henkkareita (Kulta kuule, ma olen suomesta ja teidan kansalaisuus on aika vaikea saada vaikka haluaisinkin! En sanonut, mutta teki mieli) ja jatkoivat kysymalla pituutta ja painoa. Se oli jo enemmankin hammentavaa, mutta onneksi saatoin hammentaa takaisin, silla mulla ei suoraan sanottuna ole aavistustakaan mun mitoista takalaisella systeemilla. Eli siis vaan kilot ja senttimetrit kayttoon. En tieda mita se sinne lopulta kirjoitti. Eivat heittaneet meita kotiin, mika oli ikavaa.

Sellaista talla kertaa. Reissaan huomenna aamusta neljaksi paivaksi takaisin Lake Meadille. Sitten palataan pienella porukalla kolmeksi paivaksi takaisin ja sit ois Grand Canyon, 8 paivaa! Saa nahda, mita tapahtuu. Kirjoittelen.

Off to Vegas!

Ei mulla muuta. Pitakaa hauskaa siella kotona.

Aavikolla

Jau!

Eka projekti takana ja koska muut lahti juhlimaan, me junnut siirryttiin tietokoneelle. Kahdeksan paivaa on pitka aika ja vaikea on miettia mista aloittaa, joten aloitan vaikka esittelemalla pari uutta tyyppia.

Meita oli ekat nelja paivaa kuusi vapaaehtoista ja vetaja, jonka jalkeen yhdistyttiin isomman ryhman kanssa. Terveysfriikki (TF tasta eteenpain) oli ainoa jo valmiiksi esitelty siita porukasta. Sen lisaksi ryhmassa oli pariskunta Belgiasta, Ruusu ja Olut. Ruusu on tosi mukava, ehka vahan herkka mutta huumorintajuinen ja ymmartavainen ja ystavallinen ihminen. Olut on vahan vahemman korrekti poika, joka lahti tosi herkasti TF:n juttuihin mukaan. Ruusu ja olut olivat meidan naapuritalosta, samoin 22, jolla oli siis synttarit tokana paivana, siita nimi. 22 ja TF flirttailivat keskenaan koko projektin ajan, mika oli osan ajasta ihan hauskaa seurattavaa mutta toisen puolen lahinna pahuksen arsyttavaa. Siis ne lahinna kinasteli jatkuvasti Sitten oli viela Cookie, joka oli tullut kaksi viikkoa sitten jo ja joka oli tehnyt kyseisen projektin kertaalleen. Erittain arsyttava suurimman osan aikaa, kuvitteli tietavansa kaiken kaikesta ja siten kyseenalaisti kaiken mita muut teki. Raivostuttavaa. Osasi se olla ihan mukavakin, jos sen bongasi jostain yksin ja oltiin silla tuulella. Meidan ryhmaa veti Silver Fox, 52-vuotias mies joka oli ihan huipputyyppi vaikka jostain syysta ei oikeastaan ikina heti ymmartanyt mita ma sanoin.Tossa yllaolevassa kuvassa vasemmalta oikealle mina, 22, TF, Cookie, sitten alhaalla Ruusu, Olut ja Silver Fox. Isosta ryhmasta vietin aika paljon aikaa Runopojan kanssa, ensimmainen ihminen taalla jonka kanssa jotenkin tunnen heti olevani samalla aaltopituudella. Herkkis, viihtyy nuotiolla ja kirjoittaa runoja. Etta silleen.

Hmm. Noh. Eka paiva meni ajellessa Route 66sta keskella aavikkoa kohti meidan tyopaikkaa. Jannaa sinansa, mutta myos aika tylsaa. Pudotettiin osa tavaroista ja tosiaan se isompi porukka vahan puolivalin jalkeen niiden leiripaikalle, jonne mekin sitten palattiin sunnuntai-iltana. Keskiviikkona kuitenkin jatkettiin viela kauemmas, tarkalleen ottaen paikkaan, joka naytti talta. Ihan kiva leiriytymispaikka.

Meidan piti superpomo Salaman mukaan olla valmiita yhdessa paivassa. Tiedettiin alusta asti etta salama on yltiooptimisti, mutta lopulta meilla sitten meni kolme ja puoli paivaa. Aidattiin siis aluetta jolla oli tehty arkeologisia inkkariloytoja, koska Mad Rancher (ja nain se meille esiteltiin, ei siis mikaan mun keksima lempinimi) jatkoi lehmien paastamista alueelle vaikka se oli kiellettya. Vasattiin siis piikkilanka-aitaa. Aluksi kannettiin pahuksen paljon paaluja, piikkilankaa ja stayita 2km aavikkopolkua aidan alkupaikkaan josta niita sitten roudattiin pidemmalle. Raskasta mutta ihan antoisaa. Aidan rakentaminenkin oli ihan jees, tosin piikkilanka takertui vaatteisiin ja ihoon ja nyt olen ihan naarmuilla ja housut on taynna pienia reikia. Ja alkoi se valilla turhauttaakin. Tehtiin pitkia paivia myohaan iltaan.

Saatiin aita valmiiksi (kuvassa viimeinen paalu, mina, Olut ja 22) sunnuntaiaamuna. Siita suunnattiinkin sitten poimimaan tavarat leiripaikalta ja kohti uutta leiripaikkaa. Lisaa ajelua aavikon ja vuorten keskella. Matkan varrella kuitenkin pitkaan pohjustettu pysahdys kuumilla lahteilla. Kavelya oli viitisen kilometria kanjoninpohjaa, mutta se oli ehdottomasti sen arvoista viiden paivan rypemisen ja hikoilun jalkeen. Sita paitsi matkakin oli oikeastaan aika huikea. Rakastan itseani isompia kallioita ja kukkuloita (hahhaha, onpas hauskaa), koska niiden keskella omat murheet tuntuu tosi pienilta ja mitattomilta. Tuolla niita oli oikein olan takaa (siis niita kallioita). Itse lahteisiin kiivettiin metallisia tikapuita, joiden vieressa oli ihana lammin suihkulahde. Lahteita oli kolme, lammin, lampimampi ja kuuma (vesi kun jaahtyy valuessaan alaspain). Oli huima kokemus. Vahan tosin harmitti ettei ollit vedenkestavaa kameraa. Jannittava fakta: USAn kuumissa lahteissa selviytyy ameeba, joka paastessaan nenan kautta aivoihin tappaa sinut. Alkaa siis hengittako vetta  kuumissa lahteissa. Siella ollessamme tuli pimeaa ja matkattiin takaisin kuunvalossa, mustat kanjoninreunat ymparilla ja valkea hiekka jalkojen alla. Ihan huikea kokemus kerta kaikkiaan, kaiken sen vaivan ja huonosti nukutun yon arvoinen. Suosittelen. Alla kuvassa mina suihkulahteessa ja TF tikkailla. Naytan karsivan mutta oikeasti olen ihan superonnellinen.


Seuraavan paivan tehtiin ison ryhman kanssa aitaa toisella aavikolla viela enemman keskella ei mitaan kuin se edellinen oli. Eipa siina sen kummempaa, Ruusu sai haavan kateensa kun yksi paalu ponnahti liian tiukan piikkilangan seurauksena 30 senttia irti maasta. Runopojan bongasin illemmalla, klippailtiin piikkilankaa kiinni paaluihin ja se piti langasta kiinni kun ma laitoin klipsia, jonka Ruusu oli antanut mulle koska, niin kuin totesin aaneen, "I feel useless". Siihen tama tylsistyneen nakoinen punatukkainen poika/mies toteaa "Me too". Keksittiin itsellemme tekemista ja alettiin jutella kaikenlaisesta, ja kavi ilmi etta se tosiaan pitaa musiikista ja kirjoittaa runoja ja on mukava. Tuli juteltua enemmankin sitten illalla nuotiolla, jossa lisaksi laulettiin amerikkalaisia nuotiolauluja (joista en tunne ainuttakaan paitsi Stand By Me:n), syotiin tortilloja ja muuta. Tokavikana projektipaivana, vikana tyopaivana suunnattiin meidan porukalla viela enemman keskelle ei mitaan, niin kuin Salama sanoi (olin selittanyt, etta musta on siistia olla keskella ei mitaan kun ei meilla Euroopassa oikein ole semmoisia etaisyyksia ja tyhjyyksia). Purettiin aidanpatka. Alettiin olla jo superturhautuneita siihen hommaan, onneksi oli vika paiva. Illalla istuttiin taas nuotiolla. Vikana paivana eli tanaan purettiin kamat, pestiin ruokaboksit, matkattiin taas 5 tuntia kotiin Flagstaffiin, matkalla pysahdyttiin pikaruokapaikassa syomassa hampurilaiset (ensimmainen pikaruokahampurilaiseni taalla amerikassa, oli joku pienempi paikka ja oli itse asiassa tosi hyva, tuoretta salaattia sisalla ja muuta). Toimistolla pestiin auto, kannettiin ruuat veks yms ja sitten kotiin. Kiva juttu oli siina etta suihkusta loppui lammin vesi kesken suihkun, jai vahan vajaaksi tuo onnellinen palautumishetki. Ehka huomenna aamulla lisaa. Pyykit sain pestya onneksi, pyykkikone haluaa syoda nelja neljannesdollaria ja sama kuivaimen kanssa, joten pitaisi aina muistaa kerata niita. Arsyttaa nama takalaiset kolikot, ei mitaan logiikkaa ja nimetkin on kummia. Joka tapauksessa talla kertaa onnistui.

Loppuun viela kuva musta ja kaktuksesta erityisesti Connorin iloksi. Tama siis superkeskelta ei mitaan. Taiteellinen rajaus johtuu siita, etta kamerassa oli hiekkaa eika luukku auennut itsestaan kunnolla, enka tietenkaan tajunnut sita kun annoin kameran 22lle joka otti kuvan.

Huomenna voisin viela pikaisesti paivitella, viikonloppuna varmaan kohti Vegasia katselemaan, vaikka mitaanhan en siella saa tehda kun olen alle 21.

Kuulemisiin!

Ihmisista

Moi taas!

Tama menikin sitten niin myohalle etta te taidatte suurin osa olla jo nukkumassa. Ei voi mitaan... Nyt mulla on enemman aikaa, joten taidan kirjoitella vahan ihmisista taalla ja kaupungista ja saatte pari valokuvaakin :)

En muista mita kirjoitin viimeksi, mutta meilla tosiaan on useampi kamppa. Ne meista jotka tulivat 29. paiva eli samaan aikaan kuin mina, asuvat kahdessa kampassa, jotka ovat vierekkain. Kampissa on yhteinen olohuone ja keittio ja kolmisen huonetta sankyineen. Oikeastaan tahan asti olen hengannut lahinna vain oman kamppani ihmisten kanssa, jotka voisin esitella tassa.

Mun huoneessa on talla hetkella kaksi muuta tyttoa (joista toinen tosin lahti jo projektiin tanaan). Pikku-L on, niin kuin eilen mainitsin, Minnesotasta. Sellainen tyyppi, joka tutustuu nopeasti ja vaikuttaa rennolta uudessakin porukassa, nauraa ja sekoilee paljon. Taalla on se kiva puoli etta kaikki ihmiset, nekin jotka eivat ole tarkalleen ottaen ihan mun tyyppisiani, on tosi mukavia ja kiinnostuneita. Kai kaikki meista tiedostaa etta naiden ihmisten kanssa pitaa viettaa seuraavat kolme kuukautta, joten parempi on olla hyvissa valeissa. Maud, tasta lahtien Omena (koska kaikki muut taalla juo hirveasti appelsiinimehua paitsi se), on vahan samanhenkinen kuin Pikku-L, meneva ja vauhdikas, mutta perusmukava. Vaikea sanoa sen enempaa viela. Omenan ja Pikku-L:n lisaksi meidan huoneessa hengailee aika paljon kolmaskin tytto, Zipper-bag (naista nimista tulee tosi randomeja ja sitten mun pitaa kayttaa niita kolme kuukautta, kivaa), Lontoossa asuva puoliksi hollantilainen, jonka kanssa olen nyt hengannut aika paljon (tai niin paljon kuin tassa nyt on ehtinyt hengata kenenkaan kanssa). Meilla on ehka enemman ollut sivustakatsojan roolia, kun Pikku-L, Omena ja hollantilaispoika jota kutsun DDDksi riehuvat ja muut pojat keskittyvat omiin juttuihinsa.

DDD on ihan oma tapauksensa, hollantilainen, kirjoitti lukiosta ulos viime kevaana ja on reissannut nelja kuukautta Etela-Amerikassa ennen tuloaan tanne. Aanekas, tykkaa ihmisten huomiosta, vaikuttaa tosi nuorelta vaikka ei kai ole juurikaan nuorempi kuin esimerkiksi mina. Aika myos varomaton asioiden suhteen, puhuu tosi vapaamielisesti Jumalasta, homoista, seksista ja monista muista asioista joista monet voivat tuntea olonsa epamukavaksi. Terveysfriikki on kotoisin Englannista ja puhuu sen mukaisesti, suurimman osan aikaa en ymmarra hanen puheestaan yhtaan mitaan. Kiroilee paljon, aluksi oli vahan ahdistava mutta oli tanaan aamulla aikaisin hereilla niin kuin minakin ja juteltiin lemmikeista ja muusta, vaikutti jopa ihan normaalihkolta. Ei syo hiilihydraatteja, kay lenkeilla, oli Brittien armeijassa toissa. Meilla on toinenkin brittipoika, mutta hanen kanssaan en juurikaan ole jutellut. Han tosin vapaaehtoisesti siivoaa keittiossa aina silloin talloin, mika on ehka vahan kummallista mutta sopoa. Olkoon vaikka Ujo.

Sitten ois viela kaksi ruotsalaispoikaa. Toinen on vaikka Sven, ei puhu hirveasti englantia, kayttaa nuuskaa, heittaa koko ajan homolappaa muille pojille (en tieda, voihan se olla tosissaankin) ja niin. Toinen voisi olla vaikka Shorty, en ma oikeastaan tieda onko se niin lyhyt mutta jotenkin sen oloinen, ainoa pojista jolla on vahankaan pidemmat hiukset, ihan suloinen. Sitten on Frans, belgialainen, puhuu aidinkielenaan ranskaa ja sen huomaa, sympaattisen oloinen vahan ujompi poika mutta lahti tanaan projekteilemaan joten hanta ei nay vahaan aikaan. Sitten viela Turkoosi, joka on myos belgiasta ja joka vaikuttaa olevan aikamoinen sahla.

Flagstaffin kaupunki on kaunis. Olemme 2000 metria merenpinnan ylapuolella, mika tarkoittaa sita, etta iho kuivuu, pitaa juoda paljon ja hengastyy helposti, mutta toisaalta ilma on raikasta, vesi on hyvaa ja tahdet nakyvat. Loydettiin Zipper-Bagin kanssa supersopo mekkoja ja kenkia ja laukkuja yms myyva kauppa, joten kaupunki on noin taydellinen :D Taalla kaikki talot on matalia ja puisia ja ymparilla nakyvat vuoret. Ei taalla mitenkaan superlammin ole, tassa on satanut lunta eilen ja tanaan, mutta aurinko paistaa kylla aktiivisesti ja monissa projekteissa on lampimampi.

Meidan talo. Me lapset (alle 21v) asutaan oikealla, isot asuu vasemmalla.

Nakyma parvekkeelta. Vuoria <3

Kaikki autot ovat taalla isoja. Vuoria tassakin.

Suurinpiirtein tallaista on kaupungissa.

Marssin eilen illalla vahan pohjoiseen pain meidan kampalta,kaupunki loppuu aika pian ja sitten on enaa vain metsaa ja vuoret.